Tarinaniskennän SM-kilpailu 2008

 

 Finalistit

1. Taina Luodelahti, Lindesberg. Syntynyt Teiskossa, lapsuuden mummula oli Ruovedellä. Muuttanut perheen mukana Ruotsiin, kun oli juuri täyttänyt kaksitoista vuotta. Taina on opiskellut erityisopettajaksi ja opettanut sekä suomalaisia että ruotsalaisia lapsia.

 

Tarinan aihe: ”Isosisko ja Pikkusisko”. Se kertoo pikkusiskon syntymästä niin kuin isosisko sen koki.

2. Heino Korpela, Kärsämäki. Kansalaisopiston osastonjohtaja, entinen maanviljelijä. Harrastaa kirjoittamista, musiikkia (mieskuoro, yksinlaulu). Kasvattaa suomenpystykorvia ja metsästää. Heino Korpela on mukana useissa kunnan ja seurakunnan luottamustehtävissä.

 

Tarinan aihe: ”Naisten suojelija”. Heino jäi isättömäksi neljävuotiaana, joten isän kuoltua miehenmalli puuttui. Mutta sitten Heino löysi Tex Willerin ja päätti tulla naisten suojelijaksi ja rosvojen pelkäämäksi mieheksi.

3. Tuula Turpeinen, Jyväskylä. Laulava ja kitaraa soittava trubaduuri, joka harrastaa aktiivisesti kirjoittamista.

 

Tarinan aihe: ”Saamarin kaakki”, 16-vuotiaan tallitytön kokemuksia.

4. Eero Yliniemi, Keminmaa. Syntynyt joulukuussa 1948, yo-merkonomi, maaseutuyrittäjä, kirjailija sekä pohjoisen kansanperinteen kerääjä ja harrastaja.

 

Tarinan aihe: ”Tanssimatka”. Se on kertomus muuttuvasta maailmasta: kuvaus kesäisestä tanssimatkasta Suukoskelle, aluksi on lyhyt kuvaus Saari-Onnelan hiljenemisestä.

5. Ahti Räisänen, Jyväskylä. 1951 syntynyt insinööri ja yrittäjä, jolla on oma maahantuontiliike. Harrastanut nuorempana koripalloa, nykyään vapaa-aika kuluu kesäteatteritoiminnassa.

 

Tarinan aihe: ”Kesätyö opiskeluaikana Tukholmassa 1971”.

6. Viljo Kettunen, Joensuu. 94-vuotias sotaveteraani, jonka työhistoria on koostunut pääasiassa erilaisista maa- ja metsätöistä.

 

Tarinan aihe: ”Anoppini temput tyttärensä miehen vaihtamiseksi – ja kuinka siinä sitten kävikään…”

7. Meeri Kortelainen, Sotkamo. Kotoisin Lieksasta mutta asuu perheineen kauniissa Sotkamon Vuokatissa. Meeri on 47-vuotias, kolmen lapsen ja mukavan miehen omaisuutta ja tehnyt elämänuraa lähinnä lasten parissa.

 

Tarinan aihe: ”Tosi reissu parhaan ystävättäreni häihin ja miten pieni juttu pieleen mennessään voi olla melkoinen katastrofi. Ja jutullani on tietysti onnellinen loppu”.

8. Eero Klemola, Kokkola. Syntynyt Vetelissä 64 vuotta sitten, mutta asuu nykyään Kokkolassa. Ollut Hankkijan palveluksessa 25 vuotta, sen jälkeen kuljetusalan yrittäjänä 20 vuotta, mistä jäänyt eläkkeelle puoli vuotta sitten. Perhesuhteet: vaimo, kaksi lasta sekä viisi lastenlasta.

 

Tarinan aihe: ”Sattumia saunan rakentamisessa vaimoni kanssa”.

9. Mirja Mustonen, Kuusamo. Tehnyt elämäntyönsä opettajana.

 

Tarinan aihe: ”Vieras mies”. Hän käveli 20 vuotta sitten yli tanssiparketin elämääni vain muutaman tanssin ajaksi, mutta vieläkään en ole häntä unohtanut. Miksi, sen kerron.

10. Raili Pajula, Turku. 52-vuotias rakennusmestari. ”Olen syntyjäni Loimaan likkoja. Sekä isän että äidin suku on Loimaan ympäristöstä niin, että minulla on varpaat vahvasti Loimaan kuuluisassa jankkosavessa. Olen ihmisiä, joille sattuu ja tapahtuu. Olen täysin mielikuvitukseton kirjoittaja. Kirjoitin koulussakin asia-aineen aiheesta rakkaus. Opettajani kommentoi, ettei osannut tällaista käsittelytapaa odottaa.”

 

Tarinan aihe: ”Punaisen kanssa kannattaa olla varovainen”.

11. Esa Konola, Oulu. Syntynyt vuonna 1945 Oulussa. Esa valmistui insinööriksi ja on toiminut erilaisissa kone- ja sähköteknisiä tuotteita valmistavien PK-yritysten johtotehtävissä, VTT:n ja TEKESin palveluksessa ja viimeiset 20 vuotta yrityskonsulttina.

 

Tarinan aihe: ”Äänestyskoneessa ja puhemiehen pöntössä”.

12. Eero Perunka, Rovaniemi. Nuorehko 51-vuotias ylioppilas, ammatiltaan metsuri. ”Nykyisin veistelen hirsitaloja ja hoidan poroja. Ja kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä mutta terävää. Minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson. Olen tahtomattani perunkalainen enkä edes perustele sitä. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta Saksassa.

 

Tarinan aihe: ”Kulpin taalerit”.